Kuumailmapallolennot Barcelonassa
Vain ulkona oleminen näin suuressa korkeudessa oli kaikkein lumoavin puoli
Josep hymyili anteeksi pyydellen ulosvenytetylle kädelleni ja sanoi: “Anteeksi, en voi antaa sinulle kättäni. Viimeisimmän onnettomuuden jälkeen, näetkö?”
Hän vilautti oikeaa kättään, joka näytti siltä kuin se olisi ollut miekkaottelussa, ja vetäydyin nopeasti takaisin.
Etäiset hälytyskellot olivat alkaneet helistä kauan ennen tätä hetkeä, mutta vasta nyt ne soivat tarpeeksi kovaa herättääkseen minut huolettomasta unestani. Josep oli siellä 4x4:llaan viemään minut ja viisi muuta pois Barcelona keskuksesta ja vihreään sydämeen alueen Katalonian maaseutua, jossa me nousisimme yhteen järjettömimmistä ja holtittomimmista kulkuvälineistä, joita koskaan on keksitty: kuumailmapalloon.
Oli monia syitä, miksi olisin ainakin epäröinyt ennen tällaisen toiminnan varaamista, mutta yksi ilmeisimmistä oli korkeanpaikankammoni, joka kehittyi jossain vaiheessa sellaista syvästi hämmentävää siirtymäkautta, jolloin omistautumiseni puutaloille vaihtui vapaalle asumiselle. Toinen syy oli, että yksi aikaisimmista muistoistani liittyy isoisäni nousuun kuumailmapallossa, mikä oli jotain, mitä婌ieeni piti niin kauheana, ettei siihen ollut muuta vaihtoehtoa kuin aloittaa pitkäjännitteinen jalkojen tömistäminen ja hallitsematon itkeminen. Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun olin nähnyt sellaisen läheltä.
Ja sitten oli vielä kysymys Josep’s oikean käden reiästä, tai pikemminkin siitä, mitä Josep’s oikean käden reikä viittasi. Ilman muuta hän oli saanut vamman laskeutuessaan. Tiesin tämän, koska ystäväni oli varoittanut minua edellisenä iltana, että: “...se on enemmän kontrolloitu törmäys.”
Minun ei juuri tarvinnut mainita, että ‘kontrolloitu törmäys’ on itsessään ristiriita, ja anyway, pedantiksi tuleminen ja ystäväni kieliopin korjaaminen ei ollut prioriteetti – se saattoi odottaa. Juuri sana ‘törmäys’ sai eri osat anatomiani siirtymään paikasta toiseen.
Jos olisin ottanut hetken ymmärtääkseni edes yksinkertaisimman käsityksen siitä, miten kuumailmapalloja ohjataan ennen lentoa, olisin oppinut, että no, niitä ei oikeastaan ohjata ollenkaan, joten maanpäällinen laskeutuminen ei ollut aivan täydellinen. Vaikka korkeutta voidaan neuvotella, ne kulkevat siellä, minne tuuli haluaa niiden menevän, mikä tarkoittaa, että minne ne laskeutuvat, on keneltä tahansa arvattavissa – aivan kuin Ryanairin kokemus. Koska tuuli kulkee yleensä samaan suuntaan yhtä aikaa, suurin osa siitä on erittäin epätoivottavaa, jos suunnittelet palaavasi enemmän tai vähemmän samaan paikkaan, josta nousit.
Tietysti, en tiennyt tästä ennen lentoa, joten kun Josep otti jalkansa kaasulta noin 20 minuuttia kaupungin keskuksesta Barcelonassa ja osoitti paksuille aamuhuurteille, jotka leijailivat liikkumattomina Barcelonaan ulkopuolisilla kukkuloilla ja sanoi: “Tämä on hyvä! Erittäin hyvä! Se tarkoittaa, ettei ole tuulta, näetkö?” se ei antanut minulle sitä valtavaa helpotusta, jonka olisi pitänyt, sillä hän oli käytännössä juuri sanonut minulle, että matka ei todennäköisesti päättyisi Algerian sähkökaapeleihin.
Tie kääntyi pian kujaksi, kuja poluksi, ja jonkin ajan kuluttua pysähdyimme kaltevalle aukolle. Se oli täynnä mustia ympyröitä, joita oletin olevan leirinuotion jäänteitä, mutta mietin myös, olivatko ne palojälkiä romahtavista tulipalloista. En voinut vain päästä irti ajatuksesta, että tämä retki olisi päättymässä kohtalokkaasti.
Olin äärimmäisen kiitollinen, kun valmistelut alkoivat, sillä ne tarjosivat kaivattua häiriötä epäilyksilleni. Olin vielä onnellisempi saadessani tietää, että apuani tarvittaisiin kuumailmapallon täyttämisessä, koska tämä antoi minulle mahdollisuuden teeskennellä, että minulla oli jokin määrä valtaa tilanteeseen. Kun pallo oli poistettu pussistaan ja avattu pitkäksi nauhaksi parilta mieheltä, jotka olivat ilmestyneet tyhjästä, tehtäväni oli pitää materiaali ylhäällä korikärjessä, jotta saataisiin aukko palloon, johon ilmaa johdettiin moottorilla toimivan tuulettimen avulla, kunnes se oli tarpeeksi täytetty turvallisesti vastaanottamaan joitakin kuumia ilmavirtauksia.
Mutta se ei ollut kuumaa ilmaa. Kuuma ilma on sitä, mitä löydät Kreikasta kesällä. Tämä oli tulta. Suuria, raivoisia tulipyrähdyksiä. Luulen, että meistä kaikista on jossakin vaiheessa elämäämme ollut niin typerää, että olemme suihkuttaneet aerosolia paljaaseen liekkiin, tai ainakin olleet tarpeeksi uteliaita katsomaan, kuinka joku muu tekee sen, joten jos voit muistaa sen erityisen äänen hetkeksi ja moninkertaistaa desibelit muutaman kerran, saat käsityksen kuumailmapollomatkan satunnaisesta äänimaailmasta. Vaihtoehtoisesti, kuvitelkaa lohikäärmeen aivastavan. Mietin hetkellisesti, miksei tätä käytäntöä kutsuttu “tulipallojentäytöksi”, mutta päätin, että f-sanan sisällyttäminen minkä tahansalaiseen ilmailukonseptiin tuskin saisi aikaan hallelujah-myyntiä innokkailta asiakkailta.
Pertinentimmät mielessäni, “tulipallon täyttö” kuulostaa varsin vaaralliselta ja adrenaliinilla ladatulta, mikä oli jotain, jota aloin tajuta, että kuumailmapallon täyttö ei varmasti ole. Isoisäni lennon muisto on saattanut liioitella itseään vuosien varrella, sillä odotin, että se nousisi ylös kuin pyöreä pallo ja – jylisevällä äänellä – vetäisi korin ja sen kiljuvat sisällöt irti maasta villissä ja yleensä pelottavassa muodossa. Mutta sen sijaan se oli kuin katsomista, kun hyväntahtoinen yöeläin heräsi syvästä unesta, heräsi hitaasti ja varovasti pystyyn, venytteli, haukotteli tyytyväisenä joka muutama sekunti, täyttäen rintaansa ilmalla, kunnes se seisoi ylpeänä ja korkeana ja valmis nousemaan savuiseen aamuhämärään.
Se oli aika.
Kaikki väärinkäsitykset haihtuivat nousun myötä. Nousu, joka oli niin herkkä, että jos olisin sulkenut silmäni, en olisi tajunnut pallon nousseen ilmaan. Mutta ilmaan se oli noussut, ja kun se vaelsi aukolta ja tökkäsi männyn latvoihin, aloimme kohoamisen.
Maisemat olivat obviously, parempia. Nautin siitä, miten se, mikä määritteli yksityiskohtia, uudelleen määriteltiin muuttuvan perspektiivin mukaan, tuoreesti palvottujen peltojen kammatut kaarteet koko asutuksen katujen suunnitelmaan. Mutta kiehtovin puoli oli yksinkertaisesti olla ulkona niin korkealla. Olemme kaikki painaneet nenämme lentokoneen ikkunoita vasten ja tarkkailleet maata linnun silmällä, mutta tämä oli erilaista ja merkityksellistä niin monin eri tavoin. Maailma lentokoneen ulkopuolella voidaan näkyä vain sumentuneen portholen läpi. Se on täysin irrotettu ja kontekstista vailla: vuorien, kaupunkien, merien ja pilvien kuljettaja vyöryy, mikä lopulta yhdistyy tyhjään sumeeseen.
Mutta täällä, vaeltaessamme vailla päämäärää rämisevässä pikku korissamme, meillä oli aikaa todella nauttia maaseudun suurista avaruuksista Kataloniassa, joka levittäytyi edessämme vihreässä meressä, hapuilevien harjanteiden ympäröimänä, jotka nousivat ja laskivat kaukaisilla reunoilla. Näkymä oli enemmän pallomainen kuin panoramallinen, ja tämä juotettuna uskomattomaan korkeuteen, jossa viivyimme, antoi kohtaukselle topografisen täydellisyyden: kaikella oli alku, kaikella oli loppu. Ja koska olimme ulkona, hengittäen samaa ilmaa, joka ohjasi meitä, tuntui kuin olisimme osa maisemaa sen sijaan, että olisimme vain sen katsojia.
Tottakai tieto siitä, että ylväs piknikkikoppa oli ainoa asia, joka erotti minut ja kilometrin painovoimasta, infusoisi hieman uhkaa tilaisuuteen, mutta rehellisesti sanottuna olin enemmän huolissani pään lähellä olevista polttimista - siellä ylöspäin oli hyvin kuuma. Sinä olet varmasti oivaltanut tämän artikkelin läsnäolosta, että kori piti vahvasti ja etten muuttunut ihmispalopommiksi, ja kuten tällaisissa tilanteissa on tapana, tunnin ilmassa olemisemme päättyi liian nopeasti.
Kun aloin laskeutua, muistin äkkiä Josep’n ja hänen vammautuneen käden. Hän oli kadonnut jonnekin valmistelujen aikana (mahdollisesti auttaakseen toisen pallon kanssa, joka lensi sinä päivänä) jättäen kuumailmapalloni hiljaiselle mutta – kriittisesti – järkevän näköiselle tyypille. Tällöin, minun ei tarvinnut huolestua. Hetki, jolloin törmäsimme lyhyesti pensaikkoon, oli hieman hiuksista, mutta muuta kuin se oli elämäni tervetullut antautuminen.
Kävi ilmi, että kulkuneuvo, joka oli kiitänyt maaseututeillä alla tuntikausia, pysähtyen eri aikaan, oli meidän ‘pelastustiimimme’ – ei, kuten olin epämääräisesti epäillyt, eksynyt ja riitelevä pari häämatkallaan. Pelastustiimi koostui vain yhdestä miehestä ja suuresta laukusta, mutta silti oli mukavaa tietää, että joku oli katsonut ylös meitä kohti.
Nautitko tästä kertomuksesta kuumailmapalloilusta Barcelona? Ehkä löydät seuraavat hyödyllisiksi:
Will lensi Kuumailmapalloilu Barcelonassa sen ‘Discovery Balloon Ride’ joka sisältää tunnin ilmassa seuraavana paistettuna voileipänä lasku ja annos Cavaa hermojen rauhoittamiseksi. Ja todistus. Koko kokemus, noudosta pudotukseen, kestää noin 4 tuntia. Yksityislentoja voidaan järjestää myös.
